Pelastushelikopterilentäjäksi ei pääse kuka tahansa

Syyskuussa 2022 tehtiin kauan suunniteltu protokollan päivitys Ethereumiin. The Merge, tai tuttavallisemmin Ethereum 2.0, paransi ennen kaikkea Ethereumin skaalautuvuutta, vaikka lähes kaiken mediahuomion onkin saanut Ethereumin louhimisen loppuminen. Jatkossakin omat Etherit on säilytettävä jossakin turvassa, joten tarkastellaan parhaita lompakoita säilyttää Etheriä The Merge -päivityksen jälkeen.

Ethereumin ostaminen ei muuttunut

EHT, eli Ethereum, on tällä hetkellä yksi maailman tärkeimmistä kryptovaluutoista. Vaikka Ethereumin arkkitehtuuri ei ehkä ole uusi sijoittajille heti ilmeinen, sen hankkiminen on melko yksinkertainen toimenpide. Ethereumin ostaminen ei muuttunut myöskään The Merge -päivityksen myötä.

Jatkossakin Ethereumia voi ostaa kryptovaluuttapörsseistä. Laadukkaita pörssejä ovat esimerkiksi Coinbase, Kraken ja Gemini. On kuitenkin monia muitakin ja myös suomalaisia vastineita löytyy. Ethereumiin sijoittamisesta ja sen kurssikehityksestä lisätietoa saa https://ethkurssi.fi/ sivustolla.

Ostitpa Ethereumia miltä alustalta tahansa, sen hinta on sama kaikissa. Sen sijaan erilaiset kulut, kuten transaktiokulut, riippuvat käyttämästäsi alustasta. Kulujen kanssa kannattaakin olla tarkkana ja valita pörssi myös sen perusteella, missä kulurakenne on sinulle edullinen.

Sopivan kryptovaluuttapörssin löydettyä, tulee sinun vain rekisteröityä palveluun antamalla sivustolle tietoja itsestäsi ja vahvistamalla henkilöllisyytesi. Vaikka kryptovaluuttojen käyttäminen onkin periaatteessa anonyymiä, pitää kauppapaikkoihin kuitenkin siis varmentaa oma henkilöllisyytensä.

Rekisteröitymisen jälkeen sinun tulee ainoastaan tallettaa pörssiin rahaa kaupankäyntiä varten ja ostaa Ethereumia tai muuta haluamaasi valuuttaa. Koko prosessista voi selvitä laadukkailla sivustoilla alle 10 minuutissa, joten vaikeata kryptovaluutan hankkiminen ei ole, vaikka monet ihmiset niin luulevatkin.

Jaxx-lompakko

Kun käyt kauppaa Ethereumilla ja muilla kryptovaluutoilla, lompakon valinta tulee aina ennemmin tai myöhemmin vastaan. Erilaisia lompakoita löytyy erilaisiin tarpeisiin, eikä niiden hinnat pyöri pilvissä – myös ilmaisia lompakoita on paljon.

Jaxx on paljon käytetty ja myös aloittelijoille sopiva lompakkosovellus Ethereumille, joka tukee myös kymmeniä muita kryptovaluuttoja. Jaxx on saatavilla Androidille, iOS:lle, Windowsille ja monille muille alustoille. Jaxx-lompakon avulla on helppo käydä kauppaa eri kryptovaluutoilla keskenään ja siihen siirtyminen muista lompakoista käy helposti.

Jaxx on tunnettu kryptovaluuttalompakko, joka on saavuttanut suuren suosion korkean suojaustasonsa ja monipuolisuutensa ansiosta. Jaxx saa positiivisia kommentteja myös nopeasta asiakaspalvelustaan.

Jos käyt kryptovaluutoilla usein kauppaa, Jaxx on varmasti hyvä vaihtoehto. Jos kuitenkin käyt kauppaa harvoin ja haluat lompakoltasi ennen kaikkea turvallisuutta, kannattaa harkita offline-lompakon tai paperilompakon käyttöä. Moni sijoittaja käyttää toisaalta niin sanottua kuumaa lompakkoa kaupankäyntiin, mutta sijoittaa osan kryptovarallisuudestaan niin sanotussa kylmässä lompakossa, jotka ovat turvallisia sen vuoksi, että ne eivät ole yhteydessä internetiin.

Ledger Nano X -lompakko

Ranskalainen Ledger-yritys valmistaa Ledger Nano X -kryptovaluuttalompakkoa, jonka toimitukset alkoivat vuonna 2019. Se on päivitetty versio erittäin suositusta Ledger Nano S -lompakosta, joka julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 2017.

Nano X on laitteistolompakko, joka tunnetaan myös nimellä kylmä lompakko. Lompakon yksityinen avain säilytetään aina offline-tilassa eli erillään internetistä. Kylmä lompakon vastakohta on kuuma lompakko, joka on yhteydessä internetiin sen sijaan, että se toimisi offline-tilassa. Periaatteessa laitteistolompakoita ja paperilompakoita lukuun ottamatta kaikki muut lompakot ovatkin kuumia lompakoita.

Miljoonat ihmiset ympäri maailmaa omistavat Ledger Nano S -laitteita, jotka ovat osoittautuneet luotettaviksi ja turvallisiksi kylmiksi lompakoiksi. Ledger Nano X on siis päivitetty versio Ledger Nano S:stä. Ensimmäisen sukupolven Ledger Nano S ei ole enää ostettavissa, mutta jos sinulla on jo sellainen, se on edelleen luotettava laite. Ledger päivitti Nano S -lompakon Ledger Nano S Plus -lompakoksi vuonna 2022.