Pelastushelikopterin käyttö koskee pääasiassa erilaisia lääkäri, etsintä-, pelastus ja sammutuslentoja. Kun talvi lähestyy ja pakkaset vaikuttavat teiden laatuun, tulevat myös onnettomuudet entistä suuremmaksi riskiksi liikenteessä.

Aina onnettomuuksilta välttyminen ei tietenkään ole mahdollista, mutta on olemassa muutama neuvo, joilla voit ainakin vähentää niiden riskiä huomattavasti.

Keskity ajamiseen

Tämä on kenties neuvoista oleellisin. Vaikka itse tien olosuhteet olisivat ihanteelliset, voi onnettomuuksia sattua ellet omista keskittäytymistäsi ajamiselle. Ota huomioon toiset autot ja liikenne sillä näin voit välttyä myös tilanteilta, joissa joudut itse vaaraan toisten kuljettajien virheiden vuoksi. Nopea reagoiminen voi näissä tilanteissa pelastaa tilanteen täysin ja vaikka itse olisitkin kuinka kokenut kuljettaja tahansa, pitää muistaa ettei jokaisen liikenteessä olevan kuljettajan tilanne ole sama.

Pitkillä automatkoilla aika voi ymmärrettävästi käydä melko pitkäksi, mutta tämä ei tarkoita että sinun olisi hyväksyttävää esimerkiksi selata puhelintasi tai katsella toisella silmällä tv-sarjoja. Esimerkiksi musiikki, äänikirjat tai podcastit ovat vähemmän keskittymistä häiritseviä ratkaisuja, joista voit kuitenkin saada sopivasti viihdettä automatkallesi.

Herpaantunut keskittyminen voi johtaa monenlaisiin onnettomuuksiin. Kenties et huomaa ajoissa tielle kävelevää hirveä ja kolaroit sen kanssa, kenties ajat toisen auton perään koska et ollut riittävän tarkkana huomataksesi riittäviä turvavälejä.

Pidä autosi kunnossa

Kun puhe on talven lähestymisestä niin oleellisin asia ovat tietenkin talvirenkaat. Liukkaalla tiellä ajaminen ei ole leikin asia vaan voi johtaa todellisiin vaaratilanteisiin, jossa itsesi lisäksi saattavat vaarantua myös toiset liikenteessä olijat. Tieliikennelaki määrääkin, että talvirenkaiden tulisi sään tai kelin sitä edellyttäessä olla käytössä marraskuun alusta maaliskuun loppuun saakka. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ilman lämpötilan laskiessa pakkasen puolelle voi alkaa heti käyttämään nastarenkaita. Tällöin on nimittäin mahdollista, että tienpinnat jäätyvät.

Huolehdi myös esimerkiksi autosi valoista, sillä talvella pimeässä ajaessa niillä on suuri merkitys sekä siinä, miten itse näet eteesi että siinä, miten toiset autoilijat näkevät sinun tulevan heitä vastaan. Autosi tulisi ylipäätään olla aina sellaisessa kunnossa, ettei se vaaranna sinua tai muita liikenteessä. Huollata sitä siis tasaisin väliajoin ja aina tarpeen mukaan. Jo jarrun tai kytkimen kenkkuilu voivat aiheuttaa vaaratilanteita liikenteessä.

Pelastushelikopteri liikenneonnettomuuspaikoilla

Erityisesti vakavissa onnettomuustapauksissa pelastushelikopterit ovat ensisijainen kulkemiseen käytettävä väline, koska sillä osapuolet saadaan toimitettua sairaalahoitoon huomattavasti tavallista ambulanssia pikaisemmin. Jos siis päädyt onnettomuustilanteessa helikopterin kuljetettavaksi, tiedät tilanteen todennäköisesti olevan vakava.

Kopterilla potilas kuljetetaan nopeasti sairaalaan, jossa hän saa sellaista kiireellistä hoitoa, jota ei pystytä heti onnettomuuspaikalla antamaan. Kopterissa on kaikki muun muassa ensiapuun tarvittavat välineet samoin kuin perinteisessä ambulanssissakin, joilla pyritään pitämään potilaan tilanne mahdollisimman vakaana perille pääsyyn saakka. Kopterissa työskentelevät pelastajat, jotka ovat kouluttautuneita tällaisia hätätilanteita varten.