Koska sivustomme painottuu pelastushelikoptereihin, haluaisimme myös perehtyä niiden mielenkiintoiseen historiaan. Helikopteri on melko uusi keksintö, mutta sen periaatteen isänä pidetään italialaista taidemaalaria ja keksijää Leonardo Da Vinciä. Hän esitti periaatteen jo 1400 – luvulla, ja tästä keksinnöstä on jäänyt talteen Leonardon piirtämä kuva ’’ilmaruuvista’’. Tällöin tekniikka ei ollut kuitenkaan kehittynyttä, joten tätä keksintöä ei pystytty tällöin toteuttamaan. 1800 – luvun lopulla tehtiin myös monia rakennusyrityksiä, mutta mikään niistä ei vastannut nykypäivän helikopteria. Tällöin rakennetut helikopterit leijuivat maan pinnalla, ja olivat rakenteeltaan heikkoja ja kömpelöitä.

Saksalainen Henrick Focke rakensi ensimmäisen lentokykyisen ja käyttökelposen helikopterin vuonna 1936. Helikopteri rakennettiin autogiron pohjalta, joka on potkurivetoinen lentokone. Autogiroa on myös sanottu lentokoneen ja helikopterin välimuodoksi. Helikopteri sai nimekseen Focke-Wulf Fw 61, ja se ylsi jopa 3200 metrin korkeuteen vuonna 1937. Se saavutti myös 120 kilometrin tuntinopeuden ja se lensi yli 230 kilometrin matkan.

Mikäli tarkastellaan nykyisiä helikoptereita, ensimmäisen nykyaikaisen helikopterin keksijänä pidetään ukrainalais-yhdysvaltalaista Igor Sikorskyä. Hän rakensi vuonna 1939 ensimmäisen yhdellä pääroottorilla ja yhdellä pyrstöroottorilla toimivan helikopterin. Tämä helikopteri, joka sai nimekseen VS-300, lensi ensimmäisen kerran vapaasti 13. toukokuuta vuonna 1940.

Helikoptereita on käytetty alunperin sodissa tiedustelutehtävissä. Esimerkiksi Saksa käytti Flettner FI 282 tiedon kulun helpottamiseen. Sodan jälkeen helikopteria käytettiin samaan mihin myös tänäkin päivänä, ihmishenkien pelastamiseen. Hollannin tulvien aikana helikoptereita käytettiin ihmisten pelastamiseksi, sekä 1950 – luvun Korean sodassa Yhdysvaltalaiset käyttivät helikoptereita evakuointiin ja huoltokuljetuksiin. Myös taisteluhelikopterit saivat alkunsa, mutta ne jäivät kuitenkin kakkoseksi hävittäjälentokoneille.

historiahelikopteri2

Helikopterin historiaa Suomessa

Ensimmäinen helikopteri nousi ilmaan Suomessa vuonna 1949 järjestetyssä lentonäytöksessä, ja tapahtuma järjestettiin Turun lentoasemalla. Tämä helikopteri oli kuitenkin rekisteröity Ruotsiin, ja tämän vuoksi sitä ei lasketa Suomen helikopteriksi. Ensimmäinen suomalainen helikopteri lähti lentoon vuonna 1953, joka oli nimeltään Bell 47. Se oli rekisteröity Imatran Voimalle ja Ilmavoimille, ja se oli käytössä jopa 1970-luvulle saakka. Tämän helikopterin voi löytää Suomen Ilmailumuseosta Vantaalta.

Nykypäivän käyttötarkoitukset

Nykypäivänä helikoptereita käytetään ihmishenkien pelastamiseen, koska helikopteria on helppo ja nopea käyttää maastoissa, joissa on vaikea liikkua. Helikoptereita käytetään myös muun muassa liike-elämän ilmailuun, sillä se säästää suurimmissa ja ruuhkaisimmissa kaupungeissa huomattavasti aikaa. Helikopteri on siis tärkeä keksintö, joka on pelastanut monia ihmishenkiä ja auttanut muissa nykypäivän asioissa.